Ajatuksia yrittäjyydestä


Ajatuksia yrittäjyydestä

Monet ovat halunneet kuulla tarinani yrittäjänä.
Olen siitä puhunut ja puhunut, mutta olen myös huomannut, että tarina halutaan usein kuulla uskomattomana sankaritarinana, jossa vaikeudet on lakaistu maton alle.
Tapaan työni puolesta paljon ihmisiä, jotka tuntuvat tietävän miten minulla menee, mutta joista en ole itse koskaan kuullut.
Kyllä, lujaa menee, sanan varsinaisessa merkityksessä. Töitä on nimittäin tehtävä paljon, joten olen siellä, täällä ja tuolla ja heti kun ehdin niin vähän vielä pyörähdän tuossakin.

En tiedä onko tyypillistä yrittäjätaipaletta olemassakaan, mutta omani ei ainakaan ollut sitä jos Uusyrityskeskukselta kysyttäisiin.
Minulla nimittäin ei ollut minkään valtakunnan laskelmia, tarkkaan hiottua liiketoimintasuunnitelmaa, laina-aikeita sen kummemmin kuin muitakaan taivaita syleileviä ajatuksia.
Minulla oli vain usko, toivo ja rakkaus intohimooni.

Olin yksi Suomen ensimmäisiä ruokabloggaajia aloitellessani vuonna 2005.
Neljäs lapsistani oli tuolloin vasta kuukauden ikäinen.
Koulutukseltani olen kokki ja valmistunut ammattiini vuonna 1995.
Olen ollut aina touhukas, joten oli mahtavaa kun oli jokin kanava, jota kautta sai tehdä sitä mistä piti.

Nuorimmainen oli vasta puolitoistavuotias, kun elämässä sattui jotain, mitä tuskin kukaan suunnittelee etukäteen. Erosimme mieheni kanssa viidentoista yhteisen vuoden jälkeen.
Jäin neljän lapsen kanssa yksin.
Muutimme Itä-Helsingistä takaisin lähemmäs lapsuuskaupunginosaani. Matkaa tosin vanhan ja uuden kodin välillä oli vain kymmenen kilometriä, mutta tunnelmassa olimme täysin eri leveysasteilla. Ihmisten arvottaminen koulutuksen ja tittelin mukaan oli täysin uusi ja järjetön ajatus. Ensimmäisenä tämä tuli ulos yläasteen rehtorin suusta. Olin järkyttynyt, sillä en ole koskaan arvottanut ihmisiä tuollaisten asioiden perusteella.
Ympärillä kaikki muuttui. Ihmiset, palvelut, lasten koulut, lääkärit ja oikeastaan koko elämä.

Jatkoin blogini päivittämistä ja opettelin elämään yksin lasten kanssa.
Arki rullasi ja kuten minun elämässäni aina, pieni asia johti toiseen ja kolmanteen.
Eräs lukijani vinkkasi nettikaupasta joka myi upeita kakkutarvikkeita.
Kerroin siitä lukijoilleni.
Seuraavana päivänä sain kaupan omistajalta viestin, että minun sivuiltani oli tullut yleisöryntäys hänen nettikauppaansa. Kiitokseksi sain valita yhden tuotteen. Oikeastaan olen hyvin kiitollinen kaikesta tuolle tuntemattomalle lukijalle, joka tietämättään sai aikaan aikamoisen tapahtumavyöryn.

Tapasin kaupanpitäjän ja sain häneltä silloin vielä harvinaista syötävää kultamaalia. Tutustuimme ja kävi ilmi, että hän on ruokatoimittaja. Pääsin elämäni ensimmäisiin ruokakuvauksiin. Tästä muistona on yhä kaupoissa myytäviä pursotinpusseja, jonka pakkauksessa komeilee minun tekemä kakku.
Toimittaja oli sitä mieltä, että Hellapoliisi oli niin hyvä nimi, että se kannattaisi rekisteröidä, ennen kuin jokin iso yritys sen nappaisi.
Kovin montaa päivää en miettinyt, sillä tiesin, että katuisin jos en kokeilisi.
Perustin toiminimen, sillä ajattelin, että se mahdollistaisi samalla yhteistyön elintarvikealan yritysten kanssa.

Halusin silti tietää asioista, kuten verotuksesta, sillä se kummitteli siinä määrin mielessäni, että aloin nähdä painajaisia. Soitin Uusyrityskeskukseen, mutta ahdistuin vaatimukseen, että minun pitäisi tehdä liiketoimintasuunnitelma, miettiä rahoitusta ja luoja ties mitä.

Omassa elämässäni suunnitelmat koskivat lasten kanssa vietettyä päiväohjelmaa. En koskaan mennyt sinne.
Sukulaiseni suositteli kirjanpitäjäksi omaa kirjanpitäjäänsä, jonka luokse yhdessä menimme.
Istuin alas ja sanoin, etten tiedä mistään yhtään mitään ja että tarvitsen apua.
Sanoin, että asiat pitää kanssani vääntää rautalangasta. Ja niin väännettiin.
Jatkoin hoitovapaatani ja pienellä budjetilla elämistä.
Sain ensimmäisen asiakkaan ja ensimmäisen pienen rahasumman yritykseni tilille.
Oli helpottavaa, että saatoin maksaa laajakaistamaksun yrityksen varoista.

Matkan varrella löysin miehen, tai ehkä ennemminkin tulin löydetyksi. Mistä muualta kuin netin deittipalstalta! Mies harrasti valokuvausta ja sattui työskentelemään tekniikan parissa. Ja koska hän tivasi näkevänsä blogissani mahdollisuuden, annoin hänen rakentaa minulle uudet nettisivut.
Istuin viisitoista tuntia vuorokaudessa tietokoneella muutaman kuukauden. Reseptit vanhasta blogista piti siirtää manuaalisesti. Tuo aika oli helvetillistä. Yritin luovia lasten kanssa, viedä ja hakea kerhosta, valmistaa ruokaa ja siivota kodin. Yöunet jäivät olemattomaksi ja aloin voida todella huonosti. Koin muutaman kuukauden unettoman jakson, jolloin nukuin noin puoli tuntia vuorokaudessa.

Pikkuhiljaa asiakkaita tuli lisää. En nostanut senttiäkään palkkaa, vaan sijoitin kaiken rahan kuvauskalustoon, astioihin ja muuhun, jota ruokakuvauksessa tarvitaan.
En joutunut tuossa vaiheessa maksamaan yrittäjäeläkevakuutusmaksua (YEL), mutta verottaja tivasi arviota tuloista. Olin tuskastunut. Mistä ihmeestä voisin sellaista tietää. En voinut millään ennustaa vuodessa tienaamaani summaa. Järkeen ei käynyt miksi verottajan osuutta ei voinut maksaa jälkikäteen, toteutuneen tilanteen mukaan.
Elin yrityksen kanssa aika lailla kädestä suuhun. Se mikä tuli, meni pakollisiin ja mitä jäi, sijoitettiin hankintoihin, kuten tietokoneeseen ja muuhun tekniikkaan.

Jo lapsuudestani asti vakavasti sairas äitini sairastui sitten syöpään ja olin varma, ettei hän enää voi selvitä tästä sairaudesta. Hän oli jo saanut lisäaikaa kolmesta maksasiirrosta (tästä lisää toisella kertaa).
Pienimmän lapsen silmästä löytyi laikku, jota lääkärit eivät tunnistaneet. Jouduimme odottamaan neljä pitkää kuukautta päästäksemme tutkimuksiin. Tuohon aikaan lehdissä kirjoitettiin löydetyistä silmäsyövistä. Olin kauhuissani. Lopulta laikku paljastui vaarattomaksi pigmenttilaikuksi. Huokaisimme helpotuksesta.

Oma kotihoidontuki-jaksoni alkoi olla loppusuoralla ja oli aika miettiä miten tulisin toimeen.
Vaikka tuloni eivät päätä huimanneet kotona ollessani muutenkaan, oli tulossa tyrmistyttävä uutinen.
Koska minulla oli toiminimi, en tulisi saamaan senttiäkään työttömyyskorvausta.
Rukoilin että löytäisin mitä tahansa töitä, sillä olin yhä edelleen neljän lapsen yksinhuoltaja. Miehellä oli oma asunto ja omat menot.

Minut velvoitettiin silti työvoimatoimiston aloitustilaisuuteen, jossa mies edessä kertoi isolle joukolle ihmisiä, mihin he olivat työttöminä oikeutettuja.
Muistan tyhjyyden, jota tunsin kun mietin itseäni. Oli tyrmistyttävää olla neljän lapsen yksinhuoltaja, joka ei ollut oikeutettu yhtään mihinkään, vaikka en pystynyt nostamaan puupenniäkään yrityksestäni palkkaa.
Jos minulla ei olisi ollut toiminimeä, olisin voinut jäädä kotisohvalle makoilemaan ja nostaa työttömyyspäivärahaa. Sitä en edes halunnut, sillä sen verran ylpeä olin, että halusin ansaita oman elantoni työtä tekemällä.
Pieni katkeruus kuitenkin hiipi mieleeni, sillä jos olisin ollut tavallinen työtön, olisin ollut oikeutettu saamaan lisäksi peruspäivärahaa tehdessäni nelituntista työpäivää tai puolikasta työviikkoa muuten toteutettuna.
Olisin kipeästi tarvinnut tuon kädenojennuksen.
Starttirahaan en ollut tuossa vaiheessa enää oikeutettu, se olisi pitänyt tehdä yrityksen perustamisvaiheessa. Ensimmäinen vääryys, jonka korjaaminen voisi auttaa alkuun silloin kun yrittäminen on ainoa keino saada rahaa perheeseen.
Koska jouduin punnitsemaan lopetanko bloggaamisen kokonaan, valitsin helpon osa-aikatyön, josta tienasin, uskokaa tai älkää, huikeat 800 euroa kuukaudessa bruttopalkkaa.
Veroprosenttini oli onneksi pieni, joten käteen jäi  700 euroa.
Bensakulujen jälkeen kuukausipalkastani riitti rällättävää viisihenkisen perheen tarpeisiin huikeat 600 euroa.

Oliko oikein, että minä yrittäjänä sain rangaistuksen yrityksestäni, vaikka se ei edes tuottanut mitään?

Sain onneksi lisätöitä mainostoimistolta, joka lupasi maksaa pienen korvauksen palkkana. Sain kasvatettua hieman kuukausiansioitani.

Työkaverini oli pahemman luokan työpaikkakiusaaja, jonka käytös alkoi kalvaa mieltäni.
Aloin voida todella pahoin ja yöuneni olivat täysin sekaisin. Sydän hakkasi aamuisin ja olin märkä tuskanhiestä. Olo meni täysin voimattomaksi ja ihmettelin mistä huono oloni johtui.
Meni puoli vuotta, kunnes jouluaattona lamppu syttyi. Muiden nukkuessa menin tietokoneelle ja kirjoitin googleen paniikkihäiriö.
Kaikki oireet viittasivat siihen. Yritin olla lasten edessä normaali, mutta sisälläni myllersi.
Jouluaattoiltana itkin äidin ja isän sängyssä ja ajattelin, että elämäni on pilalla, musta on tullut hullu.

Jatkoin töitäni, vaikka jokainen sekunti oli painajaista. Hymyilin, vaikka sisimmässäni pelkäsin pahaa oloani ja sydän itki verta.
Työpäiväni päättyi yhdeltä, mutta käytännön syistä johtuen en koskaan päässyt lähtemään ajoissa. Kotona olin iltapäivisin kahden aikaan.
Ehdin juuri lukea sähköpostini, ennen kuin hain lapset päiväkodista.
Tein ruoan ja sen jälkeen pystyin keskittymään töihini. Kuvasimme iltaisin ja sen jälkeen jatkoimme kuvankäsittelyllä ja kirjoittamisella.
Nukkumaan pääsimme kello kolmen ja neljän välillä aamuöisin. Kello soi aamuisin seitsemältä.

Kuvasimme ja kirjoitimme kaksi ensimmäistä kirjaa kahdella kesälomallani.
Toisen kirjan jälkeen olin niin lopen uupunut, että tiesin etten selviäisi enää töihin.
Istuin rivitaloasuntoni rappusella ja soitin kirjanpitäjälle. Kahden viikon kuluttua pitäisi selvitä töihin, mutta en jaksanut edes juomalasia ottaa kaapista. Voisinko nostaa yhtään palkkaa, vihdoinkin.
Kirjanpitäjä laski, että voisin nostaa tuhat euroa kuukaudessa verojen ja muiden pakollisten kulujen jälkeen.
Nyt pakollisiin kuluihin tuli myös YEL, sillä en enää kuulunut TYEL:n piiriin.

En mitään ole elämässäni katunut niin paljon kuin sitä, etten osannut pitää puoliani silloin, kun joku toinen alkoi tuhota omaa terveyttäni. Vaikka elämäni oli noina vuosina helvettiä, opin paljon itsestäni ja muista ihmisistä.

Kun ensimmäiset kirjamyyntitilitykset tulivat, meinasin tipahtaa tuolilta.
Verottajan iso koura tuli ja kahmaisi niin ison siivun tuloista, että suututti.
Kuka oli paniikkikohtausten vallassa tehnyt ruokaa, kuvannut, kirjoittanut ja valvonut? Se olin minä, mutta minun tuloistani valtaosa meni verottajan taskuun.
Sinnikkäästi jatkoin. Sain uusia asiakkaita ja uutta intoa, kun ei aamuisin tarvinnut pelätä töihin menoa.
Kirjoitin kirjan jos toisenkin, tein muutaman ruokapelin, kokkailin pieniä pätkiä telkkarissa ja istuin välillä radiohaastatteluissa. Toimittajat kävivät tekemässä juttuja ja istuin palavereissa täysin erilaisten ihmisten kanssa joihin olin elämässäni tottunut.

Elämä on ollut jatkuvaa mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Mutta olen ollut rehellinen itselleni  ja muille.
Olen kyllästynyt kaikenlaisiin teeskentelijöihin ja kulissien ylläpitäjiin.
Elämä on riittävän hankalaa muutenkin. Olisi aika nostaa yrittäjyys ja siihen liittyvät epäkohdat esiin vahvasti. Tämä ei ole mitään pientä puuhastelua, vaan raakaa työtä.
Nyt olen ollut täysin omillani kolme vuotta, yrittäjänä kuusi vuotta.
Olen joutunut tekemään niin paljon töitä, ettei kenenkään ymmärrys riitä.
Tässä touhussa ei ole järjen hiventäkään, mutta siitä huolimatta rakastan tätä.
Olen hankkinut itselleni toimitilan, josta remontoin täysin oman näköisen paikan.
Tila sijaitsee kotimme läheisyydessä ja siksi voimme työskennellä siellä kätevästi silloinkin kun lapset haluavat jäädä kotipihalle leikkimään.

Tällä hetkellä teen pääosin tilausreseptiikkaa, kirjoitan kirjoja ja järjestän satunnaisia asiakastilaisuuksia.

Yritysmuoto on tällä hetkellä osakeyhtiö.

Maksan seuraavia kuluja säännöllisesti:

-Työtilan vuokra
-Työtilan sähkölasku
-Laajakaista
-Puhelinlasku
-Palvelinvuokra (kotisivut)
-Jätemaksut (sekajäte ja biojäte)
-YEL
-Vakuutuksia
-Palkkavero ja muut sivukulut
-Kirjanpitäjä
-Yrityksen ennakkoverot
-Kollaboraatiotyökalut (sähköposti, kalenterit ym.)
-Yrityksen auto ja siihen liittyvät kulut
-Vapaaehtoinen eläkevakuutussäästäminen

Edit! Maksan myös sivuston ylläpitämisestä, tekniikasta ja valokuvauksesta.

Niin kauan kuin pystyn työlläni hoitamaan kulut palkkoineen, en liiemmin halua valittaa, mutta toivoisin poliitikkojen tutustuvan tavallisen pienyrittäjän arkeen.
Tuttavistani valtaosa on yrittäjiä eikä vaikeuksitta ei ole selvinnyt kukaan.
Itsekin työllistäisin mielelläni mieheni kokopäiväiseksi työkaverikseni.
Saisimme ensimmäisen kerran vapaailtoja ja vapaaviikonloppuja kuuteen vuoteen ja voisimme päivisin yrittää vielä ahkerammin. Ehkä se näkyisi entistä suurempina verotettavina euroina.

Vaikka kuka sanoisi mitä, minusta on kohtuutonta, että tarvitsisin 100 000 euroa lisäystä vuotuiseen liikevaihtoon saadakseni kustannettua itselleni yhden työntekijän. Ja voin sanoa, että hänen palkkansa olisi tuosta summasta vain murto-osa.
Jokainen voi miettiä onko se rehellistä työtä tekemällä mahdollista.

Bruttopalkkani kuulostaa hienolta, mutta kun iso käsi käy kahmaisemassa, ei tarvitse laskea tuntipalkalle hintaa.

Ihanaa, viikonloppu on tulossa, saamme tehdä rauhassa pitkiä työpäiviä!
Verottaja kiittää.

Kati
Hellapoliisi

Mainokset

23 thoughts on “Ajatuksia yrittäjyydestä

  1. Kiitos tärkeästä kirjoituksesta, Kati. Tekstisi pitäisi luetuttaa säännöllisesti eduskunnassa ja kaikissa verotoimistoissa. Toivotan tulevia seikkailuja varten iloa, voimaa ja vimmaa!

  2. Voi samaistun niin tekstiisi! Itselläni on 5,5 vuotta ollut markkinointiviestintäyritys, yhden hengen yritys, ja sinä aikana olen saanut kaksi lasta. Alussa sain starttirahan, mutta tietenkään en uudestaan hoitovapaan jälkeen, jolloin homma piti kuitenkin aloittaa alusta. En ymmärrä miten olet pärjännyt kolmen tunnin yöunilla, itselläni on koko tämän ajan ollut vaikeuksia sen kanssa, kun lapset eivät antaneet öisin nukkua. Ymmärrän katkeruutesi siitä, että et saanut tukia, tilanteesi oli vielä haastavampi kun olit neljän lapsen yksinhuoltaja. Itsekin mietin monesti, että olisiko äitiyslomalla pitänyt pistää pillit pussiin ja aloittaa alusta hoitovapaan jälkeen, silloin olisi saanut joko työttömyyskorvausta tai starttirahaa. Jotain helpotuksia pitäisi todella tässä alkuvaiheessa saada alv:n tai yelin tai palkkatuen suhteen. Mikään yritystuki ei istu minun tilanteeseeni, joko toimiala on väärä tai koska tukea tarvitsisin pääosin omaan palkkaan, niin sitähän ei tueta. Kirjoitin juuri omaan blogiini, miten menestys ei tule kyynelien kautta, mutta kyllähän se sitä alussa on. Anja Kadziolka

    • lfdrngmie fBEPFMUIRB66834TGNKLFDABNQ78RGVBDFKVRUIET3478RUIO4FNUIJSEKFN7832UÖELMOÅ,’AVMAUIT GR7YGHNOILKERG789+HTH
      FH89E7AYHFUJLRVANIORPJKPGIK9054YGH8RNKGMAFP J890QU34
      RG895YVBH95VOI34

  3. En haluaisi masentaa, mutta silti minusta tuntuu että minun pitää sanoa tämä: sinun pitäisi olla vihainen, ei katkera. Vihainen siitä, että yrittäjä on sosiaaliturvan ulkopuolella, vihainen epäreilusta YEL-laskentakaavasta ja verottajan kohtuuttomia ennustajanlahjoja vaativista arvioinneista. Ne ovat asioita jotka pitäisi korjata.

    Mutta aina kun pienyrittäjä haukkuu veroja byrokratian sijaan, muurataan uusi kivi sellaisen yhteiskunnan kivijalkaan, jossa jokainen on omillaan. Veroilla kustannetaan terveydenhuolto, kotihoidontuki ja moni muukin yhteiskunnan turvaverkko. Yhteiskunnassa, jossa et joutuisi maksamaan veroja työsi hedelmistä sinula ei olisi äitiyslomaa, sinulle ei olisi maksettu kotihoidontukea ja olisit maksanut lapsesi tutkimukset omasta pussistasi. Jatkoaikaa ei olisi tarjolla kenellekään, jolla ei olisi tilillä varaa maksaa markkinahintaa elossa pysymisestä.

    Olisiko se sitten parempi vaihtoehto?

    • Muista että yrittäjä ja palkansaaja ei ole samalla viivalla vaikka yrittäjä olisi maksanut elämänsä aikana enemmän veroa. Eläkemaksut yrittäjältä ovat huonot tulevaa eläkettävarten maksut/hyöty suhde huono parempaan lopputulokseen pääsee jos kyseisen rahan säästää omilla toimilla (eläkeellä enemmän rahaa käytössä). Jotenkin ärsyttävä kortti että jos valitat veroista niin onko sama että haluaa ajaa alas kaikki julkiset palvelut? Niillä ei niiden välillä voi suoraa johtopäätöstä vetää. Tietysti jos ei tiedä omakohtaisesti yrittäjän arjesta mitään on vaikea sitä käsittää. No nyt onneksi on tullut pieniä parannuksia mutta yrittäjän lapsi/puoliso ei käytännössä voi olla työtön koska oletetaan että hän on automaattisesti töissä ”perheyrityksessä” nykyään pitäisi pystyä olemaan. Entä jos yritys menee huonosti et voi samalla tavalla saada työttömyyskorvausta, monet edut katoaa. Ja mitä mainitsit tuon listän äitiyslomat eivät ole samalla tavalla mahdollisia kuin palkkatyötä tekevällä. Terveydenhoito joutuu maksamaan (työterveyshoito), julkinen on pääasiassa käytössä hätätilanteissa tavallisesti mennään ostettujen palveluiden ehdoilla. Kuten myös luit tekstin niin kirjoittaja mainitsi näistä työttömyyskorvauksista kun yrityksellä ei ollut varaa maksaa palkkaa.

      Lisäksi yrittäjä joutuu maksamaan kaksinkertaisen veron vrt palkansaaja. Pienyrittäjä maksaa palkkansa yrityksen tuloksesta (tyhjästä on vaikea maksaa) jolloin veloitetaan yhteisövero ja päälle henkilökohtainen veroprosentti.

      Onko oikein että yrittäjä maksaa sellaisesta johon ei ole oikeuttu tai käytännössä mahdollisuutta?
      Tosin harva maksaa veroja enemmän kuin saa yhteiskunnalta, taisi olla joka neljäs tai viides kansalainen on nettoveronmaksaja.

      Nimenomaan tuo byrokratia on asia jota pitäisi järkeistää ja kyllä niitä verojakin pitäisi kohtuullistaa etenkin aloittavalla sekä pien/yksinyrittäjällä. Tämä ns. Viron malli voisi olla yksiratkaisu joilla helpotetaan yrityksien taloutta. Verottaja asettaa epätervettä kilpailua kun elämme globaalissa maailmassa ja perustat pienen verkkokaupan (myyt esim omiakäsitöitä) ja maksat alv joka on monessa maassa pienempi samalla matkat asiaakkaan luokse ovat pitkiä joten kun eurooppalainen ostaja vertailee oma tuotteesi saattaa olla 20-40% kalliimpi kilpailijaasi nähden vaikka työstä otettu korvaus olisi sama.

    • Minäkin olen ollut yrittäjä jo kymmenisen vuotta ja täytyy hieman kommentoida tuota palvelujen saantia. Yrittäjä useimmiten tippuu palvelujen ja yhteiskunnan etujen ulkopuolelle. Tekstissä jo kommentoitiinkin työttömyys- ja sosiaaliturvan lähes täydellistä puuttumistä. Minulla ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana päivääkään maksettua sairaslomaa, vaikka sairaana olen ollut varmasti aivan tarpeeksi. Julkista terveydenhuoltoa käytän todella vähän vaan matkustelevan työni takia käyn yksityisellä siellä paikkakunnalla, jossa kulloinkin sairaana olen tai tapaturma tapahtuu. Nämä maksan omasta taskustani. Äitiys- ja isyysloma yrittäjänä? Heh…

      • Juurikin noin, suurinosa yrittäjistä käyttää yksityisiä lääkäripalveluita varmaan senkin vuoksi että aikaa ei voi ottaa millon julkisella sekktorilla on tarjolla vaan aika täytyy sopia työ aikatauluun, yksityisellä puolella ajan pystyy määrittämään paremmin. Itsellä onneksi sairaanhoitovakuutus tätä varten myös lapsilla vakuutus joten heidänkään kanssa ei julkisia sairaanhoitopalveluita tarvitse käyttää. 2005 vuodesta yrittäjänä ja ei päivääkään sairaslomaa, ei pysty! Sairaana toki olen ollut en minäkään immuuni ole sairauksille mutta kyllä 38 asteen kuumeessakin jaksaa 13 tuntia palvella asiakkaita kun on pakko, tai kun on kantakalvontulehdus molemmissa jaloissa pystyy seisomaan yli puolivuotta varpaillaan 🙂 . Periksi en anna pidän kuitenkin työstäni. 😀

    • Vinkki: voit ilmoittaa YEL-tulosi nollaan. Silloin et maksa YEL-maksujakaan. Tämä on täysin laillista, ja niin saa tehdä. Kääntöpuolena on tietenkin muiden sosiaalietujen karsiminen (esim. sairaspäiväraha ja eläke lasketaan noista), mutta jos laitat YEL-maksun verran rahaa talteen, olet muutamassa vuodessa tod.näk. plussalla.

      En sano että näin kannattaa tehdä. Mutta kehoitan tutkimaan asian, ja miettimään onko YEL-sijoittamasi rahan veroinen. Jos YEL-on nollassa, ja asut vuokralla, saat lisäksi nostaa asumistukea. Valtio pitää yrittäjistään huolta, jos nämä tietävät mitä vo tehdä. 😉

  4. Juuri sinun ja monen muun pienyrittäjän vuoksi toivon, että kansalaispalkka menisi lopulta läpi eduskunnassa. Itsekkin olen ollut 18 vuotta yrittäjänä ja ottanut kohtuullisen kovia taloudellisia riskejä, joita nyt makselen ja yritän pyörittää taloutta, johon kuuluu pari vuotta sairaslomalla ollut, työkyvyttömyyseläkkeelle yrittävä puoliso ja 9 vuotta sitten keskosena syntynyt nykyisin reipas kolmasluokkalainen. Olen sanonut, että sitten kun minulla on oikeasti verotettavaa tuloa, maksan mielelläni verot, koska olen mm. lapseni tehohoidosta todella kiitollinen yhteiskunnalle, mutta siihen asti toivoisin, että arki olisi ihan hiukan helpompaa taloudellisesti

  5. Olet joutunut käymään läpi kuoppaista tietä yrittäjyytesi aikana. On totta, että yrittäjän sosiaaliturva on Suomessa heikko. Mm. juuri nämä mainitsemasi työttömyyskorvaukset, joihin et ollut oikeutettu, koska olit ryhtynyt yrittäjäksi. Myös yrittäjän puolisolla on heikko sosiaaliturva, jos puolisosi on yrityksessäsi joskus työskennellyt, ja jää sitten syystä tai toisesta työttömäksi. Tämä siitäkin huolimatta, että puoliso ei omista yrityksestä mitään osuutta. Tässä on valtiolla tosiaan mietinnän paikka. Varsinkin kun yrittäjyyteen niin kovasti valtion taholta kannustetaan. Yksi kotkotus yrittäjän ”sosiaaliturvan” parantamiseksi oli yrittäjän mahdollisuus vuorotteluvapaaseen. Monikohan lienee tätä mahdollisuutta käyttänyt? Lähdet itse vapailla ja palkkaat tilalle työttömän ihmisten hoitamaan yritystäsi. Vaikea kuvitella, että tällaisen palkollisen sitoutuminen yritykseen olisi samaa luokkaa kuin yrittäjällä itsellä. Millaisessa kunnossa yritys mahtaa olla yrittäjän palatessa vapailtaan…
    Hait alkutaipaleella apua Uusyrityskeskuksesta. Sinulta kuitenkin vaadittiin laskelmia, liiketoimintasuunnitelma jne. Nämä jäivät tekemättä. Suosittelisitko tällaisten tekemistä niille, jotka nyt miettivät yrityksen perustamista? Olisitko saanut keskuksesta paremmin neuvoja ja vinkkejä erilaisista tukimuodoista, jos olisit pyydetyt paperit toimittanut? Nämä neuvot olisivat ilmeisesti olleet ilmaisia, jos olisit paperille jotain laskelmia ja suunnitelmia laittanut. Olisitko miettinyt kahteen kertaan yrityksen perustamista, jos olisit nämä laskelmat tehnyt? Yritystä perustettaessa apua on tarjolla. Vastuuta täytyy olla itselläkin asioiden selvittämisessä. Pelkkä usko, toivo ja rakkaus ei valitettavasti riitä, mutta ovat toki edellytys yrityksen perustamiseen.
    Omassa työssäni ole usein huomannut, että jonkinlainen kurssi ennen yrityksen perustamista voisi olla paikallaan. Tulisi tietyt käsitteet selville, käytäisiin läpi eri yritysmuotoja ja niiden verotusta jne. Omalla työpaikallani tähän tarpeeseen on vastattu tekemällä ”Aloittavan yrittäjän opas”, johon on tiivistetysti koottu asioita.
    Kirjotat saaneesi apua kirjanpitäjältäsi. Tämä on hienoa! Työskenteleekö kirjanpitäjäsi Taloushallintoliiton auktorisoimassa tilitoimistossa? Auktorisoidun tilintoimiston käyttäminen ei toki sinällään ole mikään autuaaksi tekevä asia, mutta tällaisilla toimistoilla on sentään jotain kriteerejä, jotka sen tulee täyttää auktorisoinnin saadakseen. Toimistossa täytyy olla vähintään yksi KLT-tutkinnon suorittanut kirjanpitäjä ja koko henkilöstölle on asetettu vaatimuksia koulutuspäivien suhteen. Vaatimusten toteutumista seurataan kolmen vuoden välein tehtävillä tilitoimistotarkastuksilla. Lista auktorisoiduista tilitoimistosta löytyy Taloushallintoliiton sivuilta http://www.taloushallintoliitto.fi/tilitoimistot/. Auktorisoituja tilitoimistoja on Suomen tilitoimistosta vain alle 20 %. Uskallan väittää, että auktorisoinnin hakeneet tilitoimistot suhtautuvat työhönsä ja ammattitaitoonsa samalla kunnianhimolla kuin sinä työhösi. Uskon, että tällaisesta toimistosta on helpommin saatavissa neuvoja juuri näistä tukimuodoista, verosuunnittelusta jne. Saat ehkä myös kuukausittaisten kirjanpitoraporttien lisäksi mm. katetuotto- ja investointilaskelmia niitä halutessasi.
    Verottaja kahmaise myynnistä arvonlisäverot ja ennakkoverot. Yrityksen ennakkoverot ovat ihan normaali käytäntö. Maksaahan palkansaajakin ennakonpidätystä palkastaan, vaikka ei voi tietää lopullisia tulojaan. Ymmärrän toki, että palkansaaja tietää tulonsa tarkemmin kuin aloittava yrittäjä. Ennakkoveroihin voi kuitenkin hakea muutosta. Verottajalle on tätä varten valmiit lomakkeetkin. Ennakkoveroja voidaan muuttaa jo pitempäänkin toimineilla yrityksillä. Kyse ei mielestäni ole verottajan mielivallasta määrätä veroja vain jonkun summan mukaan.
    Mainitset säännöllisissä kuluissa YEL-maksun. Mielestäni tätä ei pitäisi nähdä pelkkänä kuluna. Kyse on omasta tulevasta eläkkeestäsi. YEL-maksun voi nähdä myös säästämisenä. Mielestäni on hyvä, että tällainen maksu on yrittäjille määrätty. Moniko tulisi muuten laittaneeksi sivuun rahaa eläkepäiviä varten. Fakta toki on, että yrittäjä kerryttää eläkkeensä itse ja siinä samassa mahdollisten työntekijöidensä eläkkeestä 80 %.
    Mainitset, että tuttavapiirissä olevista yrittäjistä kaikki ovat kokeneet hankaluuksia omalla taipalellaan. Tämä on harmillista. Itse olen onneksi nähnyt myös muunlaisia tarinoita. Yritys työllistää vähintään yrittäjän itsensä ja sukan varteen jää rahaa. Varmasti myös näillä yrittäjillä olisi silti sanansa sanottavana valtion linjauksiin mitä pienyrittäjyyteen tulee.

  6. Hei Elviira Pirttilä. Jäin aprikoimaan, kenen äänellä puhut. Vaikuttaa siltä, että työskentelet tilitoimistossa, tai ainakin seuraat tilitoimiston toimintaa hyvin läheltä. Olenko oikeassa? Kommenttisi nimittäin vaikuttaa paikoin auktorisoidun tilitoimiston myyntipuheelta. Tämä ihan ystävällisesti todettuna.

  7. Hei Eija,

    Kyllä työskentelen tilitoimistossa, joka on auktorisoitu.
    Markkinointia viestin ei ollut tarkoitus olla, joskaan en pidä huonona asiana sitä, että yrittäjät kiinnittäisivät tähän asiaan huomiota kirjanpitäjää valitessaan. Monenlaista yrittäjää tällekin alalle nimittäin mahtuu, tosin myös auktorisoitujen toimistojen kirjo on laaja. Monessa asiassa ulkopuolista todentamista ja laaduntarkkailua pidetään hyvänä asiana, ja tilitoimistoalalla se toteutuu auktorisoinnin kautta.

    Pääpointti kommentissa piti olla se, että yrityksen perustavalla henkilöllä tulee olla itsellä myös vastuu asioiden ja käsitteiden selvittämisessä (yritystuet, verotus, sosiaaliset tuet…). Apua on tarjolla niin yrityskeskuksissa kuin joissain tilitoimistoissakin.
    Yrityskeskuksen pyytämät laskelmat ja suunnitelmat ovat monesti järkeviä tehdä ennen kuin yritystä perustaa.

    Toisekseen yrittäjyys ei aina ole niin ankeaa kuin tämä kirjoitus antaa mielestäni ymmärtää. Yrittäjänä ollessa voi myös elää taloudellisesti mukavasti ja lomaillakin ehtii. Ei pidä liikaa pelotella niitä, jotka yrittäjyyttä miettii.

  8. Ei, yrittäminen ei ole aina ankeaa, mutta pienyrittäjän – jolla termillä useimmiten tarkoitetaan yksinyrittäjää – arki on työteliästä, koska kaikki on hoidettava itse, ja vastuun kantaa yksi ihminen, se yrittäjä. Toki tilitoimistot auttavat monessa asiassa, mutta jokainen toimeksianto maksaa, ja pienyrittäjän täytyy miettiä tarkoin kulunsa.

    Pidän Katin alias Hellapoliisin kirjoituksesta juuri siksi, että se valottaa yrittäjän elämässä myös sitä puolta, josta harvoin kerrotaan yrittäjiksi kannustavissa puheissa, esittivätpä niitä sitten poliitikot, kunnan päättäjät, uusrityskeskusten työntekijät tai muut vakituista palkkaa nauttivat. He kun usein unohtavat, mitä kaikkea sellaista pienyrittäjä joutuu tekemään, jonka työnantaja on heidän puolestaan jo aikapäiviä sitten hoitanut. Ehkä kyse on siitä, että pidän realismista. Katin bloggaus kertoi tosielämästä, ei ihannekuvista.

  9. Oikeassa olet Eija, ”molemmat puolet” yrittäjyydestä on hyvä tuoda esille yrittäjyyttä harkitseville. Jo yrittäjinä toimivat ovat parhaita kertomaan kokemuksistaan, niin hyvistä kuin huonoista. Katihan olikin päässyt omaa tarinaansa kertomaan.

    Katin tarina on yksi kertomus tosielämästä. Onneksi sekaan mahtuu muitakin, vähän optimistisempia versioita. Mutta tuloerothan ovat itseasiassa yrittäjien välillä suuremmat kuin palkansaajien keskuudessa, joten kaikkeen on syytä varautua. Ja uutta yritystä perustettaessa vie helposti 2-5 vuotta, että yritys saa vakitiuisen asiakaskuntansa ja sitä myötä yrittäjä mahdollisesti vakiintuneemmat tulot. Ja ”taloudellisesti mukavasti pärjäävä yrittäjä” (kuten kirjoitin) tekee helposti yli 40 tuntista työviikkoa.

    Kyllähän taloudellisen riskin kantamisesta ja mahdollisesti jopa yrittäjän aikaansaamasta työllistävästä vaikutuksesta ulkopuolisten palkkaamisen nimissä, yrittäjää olisi jotenkin syytä palkita.

    • Kirjoitin pitkän vastauksen, joka katosi bittiavaruuteen. Nyt yritän muistaa edes hitusen mitä kirjoitin.
      Tämä kirjoitushan lähti liikkeelle Twitterissä virinneestä keskustelusta, kun lukijat toivoivat kuulevansa minun tarinani.
      Kun perustin yrityksen, se oli minulle ainoastaan mahdollisuus tehdä yhteistyötä elintarvikealan yritysten kanssa. En silloin kuvitellutkaan ryhtyväni jossain vaiheessa täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Ikävä totuus valkeni vasta kun hoitovapaa päättyi. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi. Joko lopettaa toiminimi ja jatkaa harrastelijana, tai yrittää vielä vimmatummin. Valitsin jälkimmäisen, koska olin jo tehnyt niin vahvan pohjatyön, että koin, että olisi hukkaan heitttyjä työvuosia luovuttaa.
      Kuten luitte, elämässäni oli vaikeita asioita tuolloin, eikä taakkaa suinkaan helpottanut se, että elätin itseni lisäksi neljää lasta. Jouduin valitsemaan osa-aikatyön, koska aikani ja energiani ei olisi millään riittänyt täysipäiväisen työn jälkeen vielä yrityksen pyörittämiseen. Sitäpaitsi minun piti ehtiä iltapäivisin tavata asiakkaita, jotta sain toimeksiantoja. Muuten iltapäivän pari tuntia kului lähinnä sähköposteihin vastaamisessa. Kun hain lapset päiväkodista, valmistin perheelle ruoan ja ehkä vielä kuskasin harrastuksissa, saatoin vasta tämän jälkeen aloittaa yrityksen työt. Muut päivätyöläiset makailivat jo kotisohvillaan tuossa vaiheessa väsyneenä päivän töistä.
      Meillä alkoi toinen työvuoro, joka jatkui poikkeuksetta aamukolmeen tai jopa neljään.
      Ehdin nukkua pari tuntia ja sama toistui joka päivä.
      Pari vapaapäivää vuodessa ja viikko lomaa vuodessa oli tosiasia.
      Ei ollut sydäntä luovuttaa, sen verran olin jo paiskinut töitä.
      Listasin yrityksen säännöllisiä kuluja, kun niistä haluttiin tietää. Vaikka kuinka kauniisti ja positiivisesti haluaisi ajatella, että YEL on omaa tulevaisuutta turvaamaan oleva sijoitus, se ei ole sitä silloin, kun yritys on nuori ja vasta yrittää päästä jaloilleen. Silloin se on mitä suuremmissa määrin kulu, joka pitää tienata ensin, että sen voi maksaa.
      Itsekin maksan ihan mielelläni ansioihin perustuvaa YEL:a nyt kun homma luistaa.
      Maksan myös reippaasti veroja palkastani. Sekin on ihan ok, nyt kun on laskutettavaa.
      Alveja en ole koskaan pitänytkään tienesteinä, ne ovat läpilaskutettavaa, joka vain käy tililläni.
      On totta, että yrittäjä voi tietyn rajan yli päästyään vaikuttaa omaan elintasoonsa. Olen itsekin järkevänä sijoittanut muunmuassa kesämökkiin ja toisaalta ottanut menetettyjä työvuosia takaisin nauttimalla matkustelusta perheeni kanssa.
      Kaikenkaikkiaan voin tänä päivänä todeta, että olen kohdannut runsaasti kateutta ja jo siksikin halusin valottaa millaista elämäni on ollut.
      Elämä on ollut rankkaa viime vuosina ja se on monellakin tapaa vienyt veronsa.
      Mutta olen ylpeä etten antanut periksi uskomaani asiaan, vaan jatkoin sisulla eteenpäin.
      Kaikki mitä olen saavuttanut, olen omalla työlläni ansainnut.
      Olen aina ollut muiden tsemppaaja, mutta olen myös realisti. Jokaisen aloittavan yrittäjän on mietittävä miten maksaa laskut. Puoliso helpottaa varmasti omalta osaltaan taakkaa hieman. Itselläni ei sellaista kuitenkaan ollut. Kyllä minusta on väärin, että ihminen joutuu todella koville aluksi, kun vasta yrittää päästä jaloilleen.
      Elämässä, kuten yrittämisessä on nousuja, laskuja ja suvantovaiheita.
      Vaikka tänään olisi hyvin, huomisesta ei koskaan tiedä.
      Nöyränä ja kiitollisena eteenpäin.

  10. Aivan loistava kirjoitus, joka oli pakko jakaa eteenpäin. Se mikä tässä tarinassa korpeaa on se, että sen sijaan että yrittäjää tuettaisiin herkimmällä hetkellä, eli alkutaipaleella, niin sen sijaan löydetään aina syitä miksi miestä tai naista ei auteta mäessä. Sen sijaan annetaan vauhtia alamäkeen.

  11. Muutama kommentti
    Elviralle liiketoimintasuunnitelmasta ja tilitoimistoista. Itse perustin yrityksen juuri tätä kautta, tehtiin liiketoimintasuunnitelmat ja hain starttirahata – todettakoon että strarttirahan myöntänyt virkailija vilkaisi omaa 24 kk ns rolling talouslaskelmiani, monen sivun liiketoiminta suunnitelmaani ym ja totesi kun tuki oli myönnetty, että ei ymmärrä laskelmista mitään (olin tehnyt ne tilinpäätös muotoon tulos tase ja pääkirjatasolla). Käytin ennen ei auktorisoitua tilitoimistoa ja siirryin sitten auktorisoituun – loppu tulos kun sairastuin syöpään ja en vahdannut (muistuttanut ja itse tehnyt vaikka oli sopimuksessa kirjanpitotoimistolle valtuutettu) kuukausi-ilmoitusten tekemistä ym niin kun palasin asiaan kukaan tiennyt tileistäni mitään ja minulla sekä seuraavalla tilitoimistolla (ei auktorisoitu) meni usea viikko ja paljon € kun siivosimme heidän jäljet. Eikä kirjanpitotoimisto tee myyntiä, hankiasiakkaita eikä tee laskujen perusteita -he vaan täyttävät lakisääteiset asiat eivätkä vastaa virheistään, koska yrittäjä vastaa niistä ”olisi pitänyt tietää” periaatteella.

    Liiketoimintasuunnitelmaan on vaikea laitta kaikkia riskejä, kuten eroa, lapsen sairastumista tai omaa sairastumistaan. Siinä ei auta kuin toivoa, että näin ei käy. Jos yrittäjä sairastuu vakavasti, on hänen kuitenkin maksettava ko ajalta YEL vaikka ei nostaisi palkka. YELin voi keskeyttää sairauden ajaksi, mutta jos palaat takaisin töihin tulee ko ajalta olleet YEL maksut maksuun HETI (vaikka siis yrittäjä on ollut sairaslomalla josta minimi YELillä on päiväkorvaus jossain 4-7 € luokka … maksa sillä sitten sairaalalaskut 27€/ päivä…) lisäksi ko ajalta juoksevat kaikki kiinteät kulut. Ainoa keino tähän on olla sairastumatta vakavasti tai hakeutua palkkatöihin eikä palata ollenkaan YELin piiriin sairastumisen jälkeen. Itse tein näin ja teen 5 vuoden jälkeen yritystoimintaa toissijaisesti.

    Olen aikanani tehnyt tarkat laskelmat asiantuntija puoelella, että 9 kuukautta vuodessa pitäisi pystyä yhdestä työntekijästä laskuttamaan ulos 12 000€, jotta kustannukset on +/- 0 yritykselle… siinä on huomioitu kaikki kesäkuukauden vähäiset myynnit, lomakustannukset, koulutukset, KiKu ja sairaspäivät…muutoin ei tule katetta… siinä on riskiä kerrakseen… jos yksi kuukausi tulee 0€ niin pitää yrittäjän jostain saada 12 000€ ylimääräistä katetta edes 0 tulokseen…

    Arvostan kaikkia yrittäjiä ja en voi kovinkaan monelle suositella yrittäjäksi ryhtymistä ilman suuria säästöjä, jotta voi elättää itsensä ilman palkkaa 2-3 vuotta.

  12. Vaikka mä tiedän tämän kaiken ennestään, niin silti tämä oli todella koskettava kirjoitus. Rohkea kirjoitus, rohkealta naiselta. Mä tiedän tasan tasan tarkkaan, että helpolla et ole aina päässyt, mutta kaikeasta olet upeasti selvinnyt.

  13. Komppaan Maijua – hienosti olet tiesi raivannut ja saat olla ylpeä saavutuksistasi! Itse olen ammatiltani kirjanpitäjä ja voi kai sanoa että jonkun hulluuskohtauksen vallassa varmaan yrittäjäksi tuli alettua… siis vaikka tiesin etukäteen siis ammattini puolesta mitä se tulisi olemaan! Olemme kuitenkin mieheni kanssa molemmat lähtöisin yrittäjäperheistä ja kova työnteko oli meille tuttua – siitä huolimatta tunsimme ottavamme hypyn tuntemattomaan kun aloimme omiksi herroiksemme! Kuitenkin yrittäjyyden tuoma vapaus tehdä juuri sitä mitä haluaa teki siitä houkuttelevaa!

    Ensimmäiset vuodet rahat olivat todella tiukilla ja kaikesta mahdollisesta säästettiin – ja juuri kun laskelmiemme mukaan olisi pitänyt firman alkaa tuottaa tarpeeksi rahaa jotta olisi meille molemmille palkkaa voinut maksella niin maailmantalouden kuprut pilasivat kaiken…. ja taas tehtiin hulluna töitä – ja vaikka päivät venyivät 16 -tuntisiksi niin hädin tuskin pärjäsimme ja tuntui että jokainen tienattu euro oli jo etukäteen kulutettu! Emme kuitenkaan luovuttaneet ja vuoden 2009 jälkeen alkoi hyvin hitaasti elpyminen! Edelleen työntekijämme tienaavat meitä paremmin, mutta koimme silti olevamme erittäin onnekkaita tänä kesänä kun mieheni pystyi pitämään ensimmäistä kertaa enemmän kuin 2 päivää lomaa putkeen ja pääsimme koko perheen voimin ulkomaille lomailemaan! Sanoisin kaikkia yrittäjien elämää kadehtiville että jokaista tienattua eroa kohden yrittäjä tekee ainakin kaksi kertaa enemmän töitä kuin palkansaaja! Ainoa mikä yrittämisestä oikeasti tekee kannattavaa on ne pienet hetket kun kokee tekevänsä jotain itseään suurempaa työtä ja näkee kuinka unelmat muuttuvat todeksi! Omalta kohdaltani olen löytänyt yrittämisen kautta myös mahdollisuuden tehdä pitkäaikaisista harrastuksistani ja intohimoistani osan työtäni – nykyisin olenkin työnimikkeeltäni ehkä parhaiten ”askarteleva kirjanpitäjä -journalisti” 😀

    Pakko myös kirjanpitäjänä heittää oma näkemys tuohon kirjanpitoa koskevaan keskusteluun – sillä onko kirjanpitäjä/ tilitoimisto auktorisoitu vai ei-auktorisoitu ei mielestäni käytännössä ole mitään merkitystä! Auktorisointia eivät hae läheskään kaikki tilitoimistot syystä tai toisesta… esimerkiksi itse en ole lähtenyt KLT-tutkintoa suorittamaan koska en näe sille tarvetta – asiakkaani tietävät minun osaavan työni ilman nimikkeitäkin ja käytän mieluummin senkin ajan ja rahan mitä tutkinnon suorittamiseen ja ylläpitämiseen menisi niin siihen että olen oikeasti ajan tasalla asiantuntemuksessani ja vastaan asiakkaideni tarpeisiin! Moni yrittäjä kritisoi tilitoimistoja passiivisuudesta ja olen itse samaa mieltä – moni kirjanpitäjä ei kommunikoi asiakkaansa kanssa tarpeeksi vaikka loppupeleissä asiakaspalveluammatissa olemme! Kirjanpitäjän työ voi olla välillä haastavaa koska täytyy yhteensovittaa asiakkaan toiveet ja lainsäädännön vaatimukset…. taitava kirjanpitäjä kuitenkin onnistuu löytämään sen kultaisen keskitien, tekemään kirjanpidon ja vielä päälle neuvomaan asiakastaan myös miten välttää turhia veroseuraamuksia ja miten optimoida yrityksensä talous! Eikä ole pahaksi kirjanpitäjälle tietää myöskään missä se kuuluisa ”veronkierron” ja verosuunnittelun raja kulkee… eli enemmän tulisi kirjanpitäjien keskittyä myös ennakoivaan työhön ja opastaa yrittäjää kuinka joissain tapauksisa veroseuraamukset voi kokonaan välttää tai ainakin minimoida ja ennakoida huolellisella suunnitelulla! Mutta tosiaan KLT-tutkinnon sijaan olen itse keskittynyt opiskelemaan lainsäädäntöä ja markkinointia tukemaan kirjanpitäjäntyötäni ja suosittelen muitakin kirjanpitäjiä tähän…. tulevaisuudessa kirjanpito ei tule yrittäjille enää riittämään vaan yhä enemmän on tarvetta ”täyden palvelun taloille” – eli saman katon alta yritys saa myös esim. lainopillista neuvontaa jne. Ja ne ei ole komeat tittelit jotka tekee hyvän kirjanpitäjän – vaan ne työn tulokset ja tyytyväiset asiakkaat!

  14. Taistelin ite yrittäjänä 2003-2013 ja toisen burnoutin jälkeen lopetin. Palkkaa pääsin nostamaan joskus, mutta sitäkin vähänlaisesti. Viimestä yritystä lopettaessa jäi tosin sitten aika paljon kalustoa käsiin ja ne kun myi ja päivitti työkalut uusiin on päässyt uudenlaiseen alkuun. Enää en tule edes harkitsemaan yrittäjäksi ryhtymistä ellei jotain ihmettä tapahdu. Vuodenvaiheen jälkeen vietin 3kk sängyssä niin heikos hapessa että valveillaoloaika jäi muutamaan tuntiin koko vuorokaudessa. Univelkoja oli kertynyt edellisen 4v aikana aivan järkyttäviä määriä. Tein työkseni tapahtumia, joten työpäivät venyivät helposti aamuun. Vuoden vaihteen jälkeen kun vihdoin on alkanut oleen sellainen järjissään oleva olo olen jatkanut kiinnostavien asioiden omaehtoista opiskelua ja tämä on hiljalleen alkanut tuottamaan jopa ihan tuloksia 🙂 Tulin siihen tulokseen että teen mieluummin sitä mistä pidän, ku väännän väkisin jotain mitä asiakkaat haluaa. Lopputulos on kaikkien kannalta parempi, kun tuo pieni perfektionisti sisällä pitää kyllä tasosta huolta. Ei voi sanoa muuta ku tsemppiä ja jaksamista.

    ps. Lapsia kertyi matkan varrella 4

  15. Kaiken tuon byrokratian vuoksi olen kahdeksan vuoden yrittäjäntaipaleen jälkeen siirtymässä laskutusosuuskuntaan. Ai sitä autuutta, jos ei enää tarvitse hoitaa mitään muuta kuin oma työnsä hyvin ja sen jälkeen laskutus! Ja jos töitä ei ole, niin voi jopa hakea työttömyyskorvausta.

    • Laskutusosuuskuntia ovat esimerkiksi ukko.fi ja eezy.fi. Ne eivät sovi kaikille, mutta ainakin sellaisille, jotka laskuttavat vain omasta työpanoksestaan – ja niitä voi kokeilla vaikka olisi oma yrityskin olemassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s